Kurssi: Taitava vuorovaikutus 23.11.2019 Lahti

Monet meistä käyttävät päivittäin suuren määrän aikaa ja energiaa puhumiseen, kuuntelemiseen, kirjoittamiseen ja lukemiseen. Tämä vuorovaikutukseen käyttämämme aika on usein huomattavasti suurempi kuin muodolliseen meditaatioharjoitukseen käyttämämme aika. Tällä kurssilla perehdymme siihen, kuinka voimme käyttää arkisia vuorovaikutustilanteita hyödyksemme edetäksemme polullamme kohti kasvavaa viisautta ja myötätuntoa, ja kuinka voimme lisätä hyvinvointia sekä omassa elämässämme että ympärillämme olevien ihmisten elämässä.

Kurssilla syvennymme Buddhan opetuksiin taitavasta ja taitamattomasta puheesta. Tietoinen läsnäolo eli mindfulness muodostaa välttämättömän pohjan taitavan vuorovaikutuksen harjoittamiselle, minkä vuoksi teemme kurssilla myös joitakin läsnäolevan vuorovaikutuksen harjoituksia.

Kurssipäivään sisältyy ohjattuja meditaatioita, opetuspuheita, pienryhmäkeskusteluja, pariharjoituksia sekä aikaa kysymyksille ja vastauksille.

Kurssin kesto on 5,5 tuntia. Kurssin aikana pidämme muutaman jaloittelutauon ja yhden pidemmän evästauon. Pidemmällä tauolla on talon puolesta tarjolla teetä, kahvia ja pientä naposteltavaa. Tilassa on myös mikro ja jääkaappi omien eväiden säilytystä varten.

Kurssilla voi istua lattialla tai tuolilla. Mukaan kannattaa ottaa istumiseen sopivat rennot vaatteet. Kurssitilassa on istuinalustoja, istuintyynyjä, meditaatiopenkkejä ja tuoleja. Kurssi on suomenkielinen.

Kurssille voi osallistua ilman aikaisempaa kokemusta vipassana-meditaatiosta. Jonkin verran aiempaa kokemusta jostain meditaatiotekniikasta kuitenkin tarvitaan.

Kurssiajat: 12.00-17:30 (ovet aukeavat 11:30)
Päivämäärä: lauantai 23.11.2019
Sijainti: Aleksaterinkatu 26 a, 2 krs, Lahti (ovisummerissa lukee olot.fi)

Ilmoittautumiset: nirodha.lahti@gmail.com
Hinta: Kurssin kulut ja ohjaajan palkkio katetaan lahjoituksin. Lahjoituksista voi lukea lisää täältä. Haluamme pyrkiä vaalimaan kurssilla anteliaisuuden periaatetta ja varmistaa että kurssit ovat avoimia kaikille.

Ohjaajasta
Kurssilla opettaa Anne Patrikainen, yksi Nirodhan pääohjaajista. Anne on harjoittanut vipassana-meditaatiota vuodesta 2004 ja osallistunut lukuisille hiljaisille meditaatioretriiteille Euroopassa, USAssa ja Aasiassa. Hän on myös opiskellut amerikkalaisen Spirit Rock -meditaatiokeskuksen Dedicated Practitioners’ Program ja Advanced Practitioners’ Program -ohjelmissa. Opetuksesssaan Anne korostaa selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, arkielämän esimerkkejä sekä lempeyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Aiemmin Anne on työskennellyt data-analyytikkona ja tutkijana, mutta nykyään hän toimii päivätyössään psykologina. Parhaillaan Anne on mukana Boddhi Collegen dharmaopettajakoulutuksessa.

Tervetuloa kurssille!

Lisätiedot: nirodha.lahti@gmail.com

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa