Mikä on dharmaryhmä? Mitä hyötyä sellaisesta on?
Dharmaryhmien tarkoitus on tukea jäsentensä harjoitusta antamalla mahdollisuus meditoida yhdessä, jakaa omia kokemuksiaan sekä oppia toisten kokemuksista. Ryhmä koostuu n. 5–12 henkilöstä ja tapaa esim. 1–4 kertaa kuukaudessa. Ryhmä on suljettu eli osallistujat sitoutuvat ryhmän toimintaan tietyksi ajaksi, ja uusia jäseniä lopettaneiden tilalle otetaan ainoastaan ryhmäläisten yhteisellä suostumuksella. Suljettu ryhmä mahdollistaa sen, että jäsenet tulevat toisilleen läheisesti tutuiksi ja pystyvät keskustelemaan harjoituksestaan avoimesti luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä.
Dharmaryhmä voi olla yleisesti harjoitusta tukeva ryhmä. Vaihtoehtoisesti ryhmän voi perustaa jonkin tietyn teeman ympärille. Esimerkkejä teemoista ovat dharman yhdistäminen perhe-elämään, dharma ja addiktiot tai dharma ja ympäristöaktivismi. On myös mahdollista perustaa dharmaryhmiä rajatulle kohderyhmälle kuten naiset, varttuneemmat tai vähintään yhdellä meditaatioretriitillä käyneet omistautuneet harjoittajat. Ryhmä voi myös palvella jonkin tietyn maantieteellisen alueen (esim. Tikkurilan ympäristön) harjoittajia, tai keskittyä käymään tiettyä dharmakirjaa porukalla läpi.
Täältä pääset lukemaan amerikkalaisen vipassana-opettaja James Barazin haastattelun dharmaryhmien hyödyistä. (Dharmaryhmät ovat englanniksi Kalyana Mitta groups eli hengellisen ystävyyden ryhmät.)
Mitä tapahtuu dharmaryhmän tapaamisissa?
Tyypillisesti dharmaryhmän tapaaminen aloitetaan meditoimalla yhdessä. Tämän jälkeen jokainen ryhmäläinen voi kertoa muille, miten oma harjoitus on sujunut tapaamisten välissä. Seuraavaksi voidaan keskustella ryhmän teemasta, esimerkiksi luettavana olevan kirjan luvusta. Lopuksi jokainen voi kertoa miten on kokenut tapaamisen, ja sessio voidaan lopettaa pieneen hiljaiseen hetkeen. Tapaamisten sisältö on kuitenkin täysin vapaasti päätettävissä ryhmäläisten kiinnostusten ja tarpeiden perusteella.
Kokemuksen perusteella on havaittu, että kaksi vastuuhenkilöä eli fasilitoijaa on ryhmälle toimiva määrä, mutta muutkin mallit ovat mahdollisia. Ryhmät voivat olla vertaisryhmiä, jolloin vastuuhenkilöt ovat suunnilleen samassa asemassa muiden ryhmäläisten kanssa. Tällöin vastuuhenkilöiden tehtävänä on lähinnä pitää huolta siitä, että tapaaminen pysyy aikataulussa ja keskustelu halutussa aiheessa. On myös mahdollista, että vastuuhenkilöt ovat selvästi kokeneempia kuin muut ryhmäläiset ja käyttävät paljon aikaa tapaamisten valmisteluun. Tällaisessa tapauksessa vastuuhenkilöt voivat halutessaan pyytää ryhmäläisiltä lahjoituksia vastineeksi vaivannäöstään.
Miten voin perustaa dharmaryhmän tai liittyä sellaiseen?
Löydät perusteilla olevien tai uusia jäseniä etsivien ryhmien yhteystiedot dharmaryhmien yhteystietolistastamme (sivun salasana on ’dharma’). Voit siellä kertoa myös jos olet kiinnostunut perustamaan uuden ryhmän, tai voit lisätä ”ryhmää etsitään” -ilmoituksen.
Ole rohkea ja perusta ryhmä joko kaverin kanssa tai yksin! Ryhmiin osallistumisesta kiinnostuneita on paljon, mutta ryhmien perustajia selvästi vähemmän kuin tarvittaisiin. Sen jälkeen kun ryhmä on saatu käyntiin, ryhmän perustajalla ei välttämättä ole sen enempää työtä kuin muillakaan ryhmäläisillä. Perustamalla ryhmän autat merkittävällä tavalla itsesi lisäksi montaa muutakin harjoittajaa.
Esimerkkejä Kaliforniassa Spirit Rock -meditaatiokeskuksen yhteydessä toimivista dharmaryhmiä vastaavista Kalyana Mitta -ryhmistä löydät täältä: https://www.spiritrock.org/kalyanamittagroups
Minulla on kysyttävää. Mistä saan lisää tietoa?
Spirit Rock -meditaatiokeskuksen webbisivuilta löytyy perusteelliset ohjeet dharmaryhmien toiminnasta. Voit myös soitella Sampo Koistiselle, puh. 0440 513 176 (suositeltava yhteydenottotapa) tai lähettää sähköpostia osoitteeseen nirodha.ilmo@gmail.com otsikolla ”Dharmaryhmäkysymys”.