Anteliaisuus ennen muita

Anteliaisuus ennen muita

Thanissaro Bhikkhu

Maaliskuu 2003

Useita vuosia sitten, kun Ajaan Suwat opetti retriitillä IMS:ssä olin hänen tulkkinsa. Toisen tai kolmannen päivän jälkeen hän kääntyi puoleeni ja sanoi ”Huomaan, että nämä ihmiset ovat hyvin synkkiä meditoidessaan.” Kun katsoi huoneen poikki, kaikki istuivat vakavina, kasvot kireinä ja silmät tiukasti kiinni. Oli kuin jokaisen otsaan olisi kirjoitettu ”Nirvana tai ei mitään.”

Hänen mielestään heidän synkkyytensä johtui siitä, että useimmat ihmiset täällä lännessä tulevat Buddhalaisen meditaation pariin ilman minkäänlaista valmistautumista muiden Buddhalaisten opetusten parissa. Heillä ei ole ollut minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on olla antelias ja harjoittaa Buddhan antamiseen liittyviä opetuksia. Heillä ei ole ollut kokemusta siitä, mitä on kehittää hyveellisyyttä suhteessa eettiseen harjoitusohjeisiin. He tulevat Buddhan opetusten pariin, ilman että ovat kokeilleet niitä arjessaan, niinpä heillä ei ole sitä luottamuksen tunnetta jota tarvitaan meditaation vaikeuksista selviämiseen. Heistä tuntuu, että on luotettava vain ja ainoastaan puhtaaseen määrätietoisuuteen.

Jos tarkastelee sitä, miten meditaatiota, hyveitä ja anteliaisuutta opetetaan täällä, se on täysin päinvastaista sille miten sitä opetetaan Aasiassa. Täällä, ihmiset usein ilmoittautuvat retriitille oppiakseen meditoimaan ja vasta ilmestyessään retriittikeskukseen he kuulevat että heidän tulee seurata harjoitusohjeita retriitin aikana. Ja sitten, aivan retriitin lopussa he saavat kuulla että ennen kuin he pääsevät kotiin heidän täytyy olla anteliaita. Se on aivan nurinkurista.

Thaimaassa, lasten ensikosketus Buddhalaisuuteen on antamisessa, heti sen jälkeen kuin he ovat oppineet tekemään kunnioituksen eleen. Sitä näkee kun vanhemmat vievät lapsensa kädestä pitäen almukierroksella olevan munkin luokse ja nostavat heitä hieman ja auttavat laittamaan lusikallisen riisiä munkin kulhoon. Ajan kanssa, kun lapset oppivat tekemään tämän itse, prosessista tulee yhä vähemmän mekaanista ja he oppivat nauttimaan antamisesta.

Aluksi tämä nautinto saattaa tuntua epäintuitiiviselta. Ajatus siitä, että saavuttaa onnellisuutta antamalla asioita pois, ei tule itsestään nuoren lapsen mieleen. Mutta harjoituksen myötä sen havaitsee olevan totta. Antaessaan sitä asettaa itsensä varakkaaseen asemaan. Lahja on todiste siitä itsellä on enemmän kuin tarpeeksi. Samalla siitä saa käsityksen omasta arvostaan. On kykenevä auttamaan muita ihmisiä. Antamisen teko myös luo avaran tunteen mieleen, koska maailma jossa elämme on tekojemme luomus ja antaminen luo avaramman maailman, maailman jossa anteliaisuus on ohjaava periaate, maailma jossa ihmisillä on enemmän kuin tarpeeksi, tarpeeksi jotta he voivat jakaa. Tämä luo hyvän tunteen mieleen.

Tästä eteenpäin lapsia altistetaan hyveellisyydelle, harjoitusohjeiden harjoittamiselle. Ja jälleen, lapsen perspektiivistä on intuition vastaista että tulee onnelliseksi sillä että ei tee sitä mitä haluaisi – kuten silloin kun haluaa ottaa jotain, tai kun haluaa valehdella kätkeäkseen häpeänsä tai suojellakseen itseään kritiikiltä tai rangaistukselta. Mutta ajan myötä sitä alkaa oivaltaa että hyveellisyyteen, siihen ettei tarvitse piilotella valheitaan ja siihen että välttää taitamattomia tekoja tai että on taitamattomien tekojen yläpuolella todellakin liittyy onnentunne.

Näin saapuessaan meditaation pariin on jo oppinut antamisesta ja hyveellisyydestä että maailmassa on epäintuitiivisia onnellisuuden muotoja. Kun on altistunut Buddhan opetuksille ja harjoittanut niiden mukaisesti on oppinut syvällisemmän onnellisuuden joka syntyy antamisesta, syvällisen onnellisuuden joka syntyy siitä että pitäytyy taitamattomista toimista, huolimatta siitä kuinka paljon niitä haluaisi tehdä. Siinä vaiheessa kun on tulee meditaation pariin on kehittänyt jonkinlaisen luottamuksen siihen että tähän mennessä Buddha on ollut oikeassa, ja niinpä häneen on helpompi luottaa nytkin.

Tämä luottamus auttaa ylittämään monet alun vaikeuksista: häiriötekijät ja kivut. Samalla avaruus joka on anteliaisuuden synnyttämää luo oikean perustan keskittymis- ja oivallusharjoituksille. Kun istuu meditaatioon, niin millaisen mielen silloin kohtaa? Sellaisen mielen jonka on luonut anteliailla ja hyveellisillä teoillaan. Avara mieli, ei puutteessa elävän ihmisen kapea mieli. Se on sellaisen ihmisen avara mieli, jolla on jaettavana enemmän kuin mitä itse tarvitsee, sellaisen henkilön mieli jolla ei ole kaduttavaa aiemmista teoista. Lyhyesti, se on sellaisen henkilön mieli, joka oivaltaa että todellinen onnellisuus ei näe terävää jakoa oman ja muiden hyvinvoinnin välillä.

Koko ajatus siitä että onnellisuus on riippuvainen joko siitä että toimii vain omien itsekkäiden motiivien mukaan tai uhraa itsensä muiden ihmisten hyvinvoinnin vuoksi – tämä kahtiajako on jotain hyvin länsimaalaista, mutta se on vastoin Buddhan opetuksia. Buddhan opetusten mukaan todellinen onni on jotain joka leviää luonnostaan. Työskentelemällä oman todellisen hyvinvointisi eteen, edistät myös muiden hyvinvointia. Työskentelemällä muiden hyvinvoinnin eteen edistää myös omaa hyvin vointiaan. Antamalla muille voittaa itse jotain. Pitäytyessään harjoitusohjeisiin, pitämällä kiinni periaatteistaan, suojelemalla muita taitamattomalta toiminnaltaan, sitä voittaa myös. Sitä voittaa läsnäolossa, saavuttaa oman arvontuntoa ja voittaa omaa itsetuntoaan. Näin suojelee itseään.

Sitä tulee meditaation pariin valmiina soveltamaan näitä samoja periaatteita tyyneyteen ja ymmärrykseen. Sitä oivaltaa että meditaatio ei ole itsekäs projekti. Täällä istutaan jotta voisi ymmärtää ahneutta, vihaa ja harhaa, pyrkien saamaan ne hallintaan, tämä taas tarkoittaa ettei itse ole ainoa henkilö joka hyötyy meditaatiosta. Muutkin tulevat hyötymään ja hyötyvätkin jo. Kun tulee enemmän läsnäolevaksi, tarkkaavaisemmaksi ja taitavammaksi kitkemään mielen esteitä pois, muutkin ihmiset joutuvat kärsimään noista esteistä vähemmän. Vähemmän ahneutta, vihaa ja harhaa toimissasi, ja niin muutkin kärsivät vähemmän. Meditaatiosi on lahja heille.

Anteliaisuuden ominaisuus, se mitä kutsutaan cagaksi Palin kielellä, kuuluu moniin kokonaisuuksiin Dhamma opetuksissa. Yksi kokonaisuus on hyvään jälleensyntymään johtavat harjoitukset. Tämä ei tarkoita ainoastaan kuoleman jälkeistä jälleensyntymää, vaan myös olemassaolon tiloihin, mielentiloihin joita itse synnyttää hetkestä toiseen, joihin itse siirtyy joka hetki. Sinä luot maailmaan jossa elät omien tekojesi kautta. Olemalla antelias, ei ainoastaan materiaalisten asioiden kanssa, mutta myös ajan, energia, anteeksiannon, pyrkimyksessä reiluuteen ja vain muiden kanssa olemalla sitä synnyttää hyvän maailman jossa elää. Jos taipumukset johtavat saituuteen, ne luovat hyvin ahtaan maailman, koska mitään ei ole koskaan tarpeeksi. Aina puuttuu sitä tai tätä, tai on pelko että menettää jotain. Se on siis kapea ja pelokas maailma joka syntyy siitä ettei ole antelias, suhteessa siihen luottavaiseen ja avaraan maailmaan joka syntyy anteliaista teoista.

Anteliaisuus lasketaan myös yhdeksi jalon vaurauden muodoksi, sillä mitä muuta onkaan vauraus, kuin tunnetta siitä että on kaikkea on enemmän kuin tarpeeksi? Monet ihmiset jotka aineellisesti köyhiä ovat asenteissaan hyvin rikkaita. Ja monet ihmiset joilla on paljon aineellista vaurautta ovat hyvin köyhiä, niitä joilla ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi, niitä jotka aina tarvitsevat enemmän turvaa, tarvitsevat vielä jotain varmuuden varalle. Nämä ovat ihmisiä joiden on rakennettava aitoja talojensa ympärille ja joiden on elettävä porttien takana olevissa yhteisöissä pelosta että muut vievät sen mitä heillä on. Tämä on hyvin köyhä elämäntapa, hyvin rajoittunut elämäntapa. Mutta kun harjoittaa anteliaisuutta, sitä oivaltaa että voi pärjätä vähemmälläkin ja että muille antamiseen liittyy nautintoa. Juuri tuossa on vaurauden tunne. Silloin on enemmän kuin tarpeeksi.

Samalla sitä murtaa esteitä. Rahalliset vaihtokaupat muodostavat esteitä. Joku antaa sinulle jotain, sinun on annettava rahaa takaisin, tämä itsessään on este. Muuten, jos ei maksaisi, objekti ei voi ylittää estettä. Mutta jos jotain annetaan vapaasti, se hajottaa esteen. Sitä tulee osaksi tuon henkilön sukua. Thaimaassa ne sijamuodot joita käytetään puhutellessa maallikkoharjoittajia ovat samoja joita käytetään puhutellessa sukulaisia. Tuen ilmapiiri synnyttää sukulaisuuden tunteen. Luostari jossa asuin, ja tämä käsittää sekä maallikkoharjoittajat että munkit oli kuin suurperhe. Tämä pätee moniin Thaimaan luostareista. Tuntuu että siellä on sukulaisuuden tunne, vailla rajoja.

Kuulemme paljon puhetta yhteenkuuluvuudesta (interconnectedness). Usein se selitetään suhteessa riippuvaiseen yhteisilmenemisen (engl. Dependent co-arising, pali. Paticcasamuppada), itseasiassa tämä on sopimaton tapa tulkita opetusta. Riippuvainen yhteisilmeneminen opettaa harhan ja kärsimyksen sekä halun ja kärsimyksen yhteyttä. Tämä on mielen tasolla tapahtuva yhteys, ja se on yhteys joka on leikattava, koska se pitää kärsimyksen käynnissä, uudestaan ja uudestaan, monissa monissa sykleissä. Mutta on olemassa toisenkinlainen yhdistyneisyys (connectedness), intentionaalinen yhdistyneisyys joka syntyy teoistamme. Nämä ovat kamman (karman) yhteyksiä. Nyt, meillä lännessä on usein ongelmia mitä tulee kamman opetuksiin, minkä takia ehkä haluaisimme kuulla nämä yhdistyneisyyteen liittyvät opetukset ilman kammaa. Niinpä etsiskelemme muualta Buddhan opetuksista ja yritämme löytää syytä tai perustaa yhdistyneisyyden opetuksille, mutta niiden todellinen perusta syntyy kammasta. Kun on kanssakäymisissä toisen henkilön kanssa, yhteys syntyy.

Nyt, kyseessä saattaa olla positiivinen tai negatiivinen yhteys, pyrkimyksestä riippuen. Anteliaisuudella voi luoda positiivisen yhteyden, avuliaan yhteyden jolloin on tyytyväinen siitä että esteet ovat nurin, yhteys jossa hyvät asiat voivat virrata kumpaankin suuntaan. Jos kyseessä on taitamaton kamma, silloin luodaan yhteys tai avataan jotain jota myöhemmin tulee katumaan. Dhammapadassa sanotaan, että käsi ilman haavaa voi pitää myrkkyä vahingoittumatta. Toisin sanoen, jos ei ole huonoa kammaa, huonon kamman seurauksiakaan ei tule. Mutta jos kädessä on haava, sitten jos ottaa käteensä myrkkyä myrkky imeytyy haavan läpi ja tappaa. Taitamaton toiminta on juuri tuota, haava. Se on aukko josta myrkky pääsee sisään.

Periaate toimii myös päinvastoin. Jos toiminta perustuu taitavaan käytökseen, muodostuu hyvä yhteys. Tällainen positiivinen yhteys alkaa anteliaisuudesta ja kasvaa hyveiden myötä. Kuten Buddha sanoi, kun pitää kiinni harjoitusohjeista vaikka mitä kävisi, ilman poikkeuksia, se on kuin turvallisuuden lahja kaikille olennoille. Sitä antaa rajatonta turvaa kaikille, ja niin saa itse myös osansa tuosta rajattomasta turvasta. Meditaation lahjalla sitä suojaa muita ihmisiä omalta ahneudelta, vihalta ja harhaltaan. Ja saa samalla itsekin suojaa.

Tätä anteliaisuus siis tekee. Se tekee mielestä avaramman ja luo hyviä yhteyksiä muihin ihmisiin ympärilläsi. Se sulattaa rajoja jotka muuten estäisivät onnellisuuden leviämistä.

Kun tulee meditaation pariin tässä mielentilassa, se muuntaa täysin sen kuinka lähestyy meditaatiota. Niin monet ihmiset tulevat meditaation pariin ja kysyvät ”Mitä minä saan tästä meditaatio-ajasta?” Erityisesti nykymaailmassa, olemme hyvin köyhiä suhteessa aikaan. Niinpä ajatus saamisesta, siitä että saa jotain meditaatiosta on aina taustalla. Meitä neuvotaan pyyhkimään tämä asenne pois, mutta sitä ei voi pyyhkiä pois jos on kultivoinut sitä jatkuvasti mielessään. Mutta jos tulee meditaation pariin niin että omaa kokemusta anteliaisuudesta, kysymyksestä tuleekin ”Mitä voin antaa meditaatiolle?” Sille annetaan täysi huomio. Sille annetaan yritystä, ja tähän yritykseen voi olla tyytyväinen koska on oppinut kokemuksestaan että hyvä yritys Dhamma harjoituksessa tuo hyviä tuloksia. Ja niin tuo sisäinen köyhyys ”Mitä minä saan tästä meditaatiosta?” pyyhkiytyy pois. Meditaation puoleen käännytään vaurauden tunteella, ”Mitä voin antaa tälle harjoitukselle?”

Sitä tietenkin huomaa, että meditaatiosta saa paljon enemmän jos aloittaa antamisen asenteella. Mieli on valmiimpi haasteisiin: ”Mitä jos antaisinkin sille hieman enemmän aikaa? Mitä jos meditoisin myöhempään kuin tavallisesti? Mitä jos heräisin aiemmin aamulla meditoimaan? Mitä jos antaisin vakaampaa huomiota sille mitä teen? Mitä jos istuisin hieman pidempään, kivun lävitse?” Meditaatiosta muodostuu antamisen prosessi, ja seurauksista pääsee silti nauttimaan. Kun ei ole niin saita ponnistelun ja ajan suhteen, sitä asettaa aina vain vähemmän ja vähemmän rajoituksia meditaatioprosessille. Näin on tärkeää että kehitämme anteliaisuuden jaloa rikkautta jotta voimme tuoda sen osaksi meditaatiotamme.

Teksteissä sanotaan, että lannistuessaan meditaatiossa silloin kun se tuntuu kuivalta olisi syytä tarkastella menneitä anteliaita tekoja. Tämä luo hyvää itsetuntoa ja kannustaa. Mutta mitä anteliaisuutta sitten tarkastelee, jos sellaista ei ole? Tämän takia on hyvin tärkeää että lähestyy meditaatiota sitten kun on hyvin tietoisesti harjoittanut anteliaisuutta.

Usein kysymme ”Kuinka voin viedä meditaation takaisin maailmaan?” Mutta on myös tärkeää että tuo maailman hyviä ominaisuuksia meditaatioon, hyviä ominaisuuksia arjesta ja että kehittää niitä säännöllisesti. Se että muistelee menneitä anteliaita tekoja alkaa tuntua kuivalta jos muistaa vain yhden anteliaan teon ja siitäkin on jo pitkä aika. Tarvitaan tuoretta anteliaisuutta antamaan rohkaisua.

Tämän takia, kun Buddha puhui ansioiden (meriitin) muodoista hän sanoi ”Älkää pelätkö ansiohyveitä (meriittiä), sillä se on toinen sana onnellisuudelle.” Ensimmäinen kolmesta meriitin muodosta on dana, antaminen, joka anteliaisuuden ilmentymää. Hyveellisyyden lahja rakentuu yksinkertaisen antamisen pohjalle ja meditaation lahja rakentuu näille molemmille.

Tietenkin suuri osa meditaatiota on irti päästämistä, siitä että päästää irti häiriötekijöistä ja taitamattomista ajatuksista. Jos on tottunut päästämään irti aineellisista asioista on myös paljon helpompaa kokeilla päästää irti taitamattomista asenteista – asioista joihin on takertunut niin kauan että luulee tarvitsevansa niitä, mutta kun niitä todella tarkastelee, huomaa ettei niitä tarvitse. Itse asiassa sitä huomaa että ne ovat tarpeeton taakka joka aiheuttaa kärsimystä. Kun näkee kärsimyksen ja sen että se on tarpeetonta, voi päästää irti. Näin antamisen liikevoima kantaa koko harjoituksen lävitse, ja sitä oivaltaa ettei se riistä sinulta mitään. Se on enemmänkin vaihtokauppaa. Sitä luopuu aineellisesta asiasta ja saa anteliaisuuden ominaisuuksia mielen tasolla. Sitä luopuu epäpuhtauksista ja saa vapauden.