Kaksi päiväretriittiä Kirkkonummella la 17.11. & su 18.11.2018: Viisaus ja myötätunto

Mikä on viikonlopun teema?

Viisaus ja myötätunto ovat kaksi meditaatioharjoituksen kulmakiveä. Viisaudella tarkoitetaan kokemuksellista ymmärrystä siitä miten mieli toimii ja miten kärsimys syntyy. Myötätunto viittaa sydämen kykyyn kohdata vaikeat kokemukset ja haluun lievittää kärsimystä sekä muissa että itsessämme.

Retriittipäivissä tutkimme miten voimme kehittää viisautta ja myötätuntoa niin meditaatioharjoituksessamme kuin koko elämässämmekin. Retriittipäivät ovat mahdollisuus syventää, laajentaa ja selkeyttää omaa meditaatioharjoitusta.

Mitä päiväretriitillä tapahtuu?

Päiväretriitit koostuvat istuma- ja kävelymeditaatiosta, ohjatuista meditaatioista ja opetuspuheesta. Päivien aikana on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta harjoitukseensa ryhmä- ja yksilötapaamisissa ohjaajien kanssa. Päivät vietetään hiljaisuudessa.

On mahdollista osallistua joko molempiin päiviin tai pelkkään lauantaihin. Pelkäksi sunnuntaiksi ei voi osallistua, sillä haluamme luoda sunnuntaina mahdollisimman hyvät puitteet mielen hiljenemiseen ja harjoituksen syvenemiseen ihmisille, jotka osallistuvat molempiin päiviin.

Kenelle päiväretriitti sopii?

Päiväretriitti on oivallinen mahdollisuus syventää ja selkeyttää omaa meditaatioharjoitusta. Mukaan voi tulla vaikkei olisi aiempaa kokemusta päiväretriiteistä. Osallistumista helpottaa, jos on harjoittanut istumameditaatiota jonkin verran. Kokemusta kävelymeditaatiosta ei tarvita.

Päiväretriiteillä käytetyt meditaatioharjoitukset ovat yli 2500 vuotta vanhoja ja pohjautuvat pääosin theravada-­buddhalaiseen perinteeseen. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä buddhalaista elämänkatsomusta tai omista uskomusjärjestelmistä luopumista.

Päiväretriitit ovat kokonaisuudessaan suomenkielisiä.

Kuka opettaa?

Päiväretriittejä opettavat Anne Patrikainen ja Juha Penttilä, kaksi Nirodhan pääohjaajista.

Anne on harjoittanut vipassana-meditaatiota vuodesta 2004 ja osallistunut lukuisille hiljaisille meditaatioretriiteille Euroopassa, USAssa ja Aasiassa. Hän on myös opiskellut amerikkalaisen Spirit Rock -meditaatiokeskuksen Dedicated Practitioners’ Program ja Advanced Practitioners’ Program -ohjelmissa. Opetuksessaan Anne korostaa selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, arkielämän esimerkkejä sekä lempeyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Aiemmin Anne on työskennellyt data-analyytikkona ja tutkijana, mutta tällä hetkellä hän toimii päivätyössään psykologina. Parhaillaan Anne on mukana Bodhi Collegen meditaatio-opettajakoulutuksessa, jota vetävät mm. Christina Feldman, Stephen Batchelor ja John Peacock.

Juha on harjoittanut meditaatiota vuodesta 2002 lähtien. Hän on viettänyt aikaa retrtiiteillä buddhalaisissa luostareissa ja meditaatiokeskuksissa sekä Aasiassa, että Euroopassa ja asunut yli kaksi vuotta Gaia-House-retriittikeskusessa Englannin maaseudulla. Suomessa hän on ollut mukana perustamassa Nirodha ry:tä ja Vihreä Buddha -dharmaryhmää. Hän on osallistunut retriittikeskus Gaia Housen opettajaneuvoston Community Dharma Leader -koulutukseen ja on opettajakoulutettavana Rob Burbean, Caroline Jonesin ja Martine Batchelorin ohjauksessa.

Missä päiväretriitit pidetään? Miten sinne pääsee?

Päiväretriitit järjestetään kauniissa, rauhallisessa Eerikinkartanossa Kirkkonummella n. 35 kilometriä Helsingin keskustasta. Paikan osoite on Eerikinkartanontie 164, 02880 Veikkola. Kartanolla ei voi yöpyä.

Ohjelman alkamis- ja loppumisajat on sovitettu bussiyhteyksiin Helsingistä. Lauantaina ohjelma alkaa klo 10:15 ja loppuu klo 17:30. Paikalle voi saapua klo 9:30 alkaen. Sunnuntaina ohjelma alkaa klo 9:35 ja loppuu klo 17:20. Paikalle voi saapua klo 9:00 alkaen. Pyydämme osallistujia sitoutumaan koko päivän ohjelmaan, ja varmistamaan, että he pystyvät saapumaan ajoissa ja lähtemään vasta ohjelman päätyttyä.

Helsingin suunnasta julkisilla kulkuneuvoilla tulijoille suosittelemme seuraavia yhteyksiä: lauantaina klo 9:00 Kampin linja-autoasemalta lähtevä bussi 280 Lamminpääntien pysäkille, josta kävely 1,8 km Eerikinkartanolle. Paluumatkalle bussi 280 lähtee Lamminpääntien pysäkiltä klo 18:19. Sunnuntaina klo 8:20 Kampista lähtevä 280, paluu klo 18:19 lähtevällä bussilla.

Järjestämme myös kyytikoordinaation yhteiskuljetuksia varten. Lähetämme ilmoittautuneille tähän liittyvän sähköpostin noin viikko ennen päiväretriittejä.

Mitä varusteita tarvitaan?

Päiväretriitillä voi meditoida lattialla tai tuolilla. Lattialla istumista varten jokaiselle osallistujalle on Nirodhan puolesta varattu alusta (zabuton) ja yksi meditaatiotyyny (zafu). Jos tarvitset esimerkiksi lisätyynyjä, meditaatiopenkin tai viltin, tuothan ne mukanasi. Jos suunnittelet istuvasi lattialla, mukaan on hyvä ottaa rennot, kiristämättömät vaatteet.

Nirodha tarjoaa osallistujille teetä ja pikakahvia, mutta tuothan mukanasi myös omat lounaseväät. Eerikinkartanossa on jääkaappi ja kaksi mikroaaltouunia, joita voi hyödyntää eväiden säilytyksessä ja lämmityksessä.

Halutessasi voit ottaa mukaan myös muistiinpanovälineet opetuspuheita varten.

Paljonko maksaa? Miten ilmoittaudun?

Yhden päivän osallistumismaksu on 15 € ja kahden päivän 25 €. Sen voi maksaa Nirodhan tilille FI84 4108 0010 3769 97 viitenumerolla 301811176. Osallistumismaksulla katetaan Eerikinkartanon vuokra ja muut käytännön kulut. Jos maksun suuruus on este osallistumiselle, retriittipäiviin voi osallistua myös itse valitsemallaan summalla. Peruutustapauksissa emme pysty palauttamaan osallistumismaksua.

Ohjaajien palkkio katetaan kokonaisuudessaan osallistujien lahjoituksilla. Lahjoituksen ohjaajille voi tehdä retriittipäivissä käteisellä tai pankkikortilla. Lahjoituksen ohjaajille voi tehdä myös tilisiirrolla Nirodhan tilille FI84 4108 0010 3769 97 viitenumerolla 520072. Lahjoitusperiaate on perinteessämme erittäin keskeinen. Se on mahdollistanut opetusten leviämisen ja säilymisen yli 2500 vuotta Buddhan elämän jälkeen. Lahjoituksen suuruudelle ei ole mitään suositusta, vaan se on jokaisen osallistujan itse päätettävissä. Lue lisää lahjoitusperiaatteesta.

Päiväretriiteille voi ilmoittautua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja maksamalla osallistumismaksun. Paikkasi varmistuu vasta, kun maksusi näkyy tilillä. Jos osallistut sekä lauantaiksi että sunnuntaiksi, täytä tämä lomake. Jos osallistut pelkäksi lauantaiksi, täytä tämä lomake.

Jos et pystykään osallistumaan, peruutathan ilmoittautumisesi hyvissä ajoin, jotta voimme antaa paikkasi mahdolliselle jonotuslistalaiselle. Peruutukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen ilmo@nirodha.fi.

Lopuksi

Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen ilmo@nirodha.fi tai soittaa jommallekummalle ohjaajalle (numerot alla).

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin
Juha Penttilä (044 088 7881)
Anne Patrikainen (040 533 9812)