Kaksi retriittipäivää Jyväskylässä la 7.10. & su 8.10.2017

Mitä retriittipäivissä tapahtuu?

Retriittipäivät koostuvat istuma- ja kävelymeditaatiosta, ohjatuista meditaatioista ja opetuspuheesta. Päivien aikana on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta harjoitukseensa ryhmä- ja yksilötapaamisissa ohjaajan kanssa. Päivät vietetään hiljaisuudessa.

Lauantain teemana on rakastava ystävällisyys (metta). Suhtaudumme sekä itseemme että muihin usein tarpeettoman kylmästi, vihamielisesti ja jopa pahantahtoisesti. Hyväntahtoisuuden harjoittaminen meditatiivisesti pehmentää näitä kovettuneita asenteitamme. Se saa meidät kohtelemaan paitsi muita, myös erityisesti itseämme, hellyydellä ja lämmöllä. Alamme luonnostaan tuntea yhteyttä ihmisiin, luontoon ja kokemukseemme, erillisyyden ja etäisyyden vaikutelmien vaimetessa.

Sunnuntain teemana on mielen ja sydämen järkkymätön tasapaino (upekkha). Vaistonvarainen taipumuksemme on reagoida takertuen kokemuksiimme. Epämiellyttävät asiat herättävät meistä vastustusta ja miellyttävät vetävät meitä puoleensa. Harjoitus voi tehdä mielestämme järkkymättömän, niin että hellitämme alituisesta levottomuudestamme kohdatessamme ulkoista ja sisäistä maailmaa. Havaitsemme että rauha, vapaus ja onni eivät olekaan saavutettavissa muuttamalla kokemuksemme sisältöä, vaan suhdettamme siihen.

On mahdollista osallistua jompaankumpaan tai molempiin päiviin.

Kenelle retriittipäivä sopii?

Retriittipäivä on oivallinen mahdollisuus syventää ja selkeyttää omaa meditaatioharjoitusta. Mukaan voi tulla vaikkei olisi aiempaa kokemusta meditaatiosta.

Retriittipäivissä käytetyt meditaatioharjoitukset ovat yli 2500 vuotta vanhoja ja pohjautuvat pääosin theravada-­buddhalaiseen perinteeseen. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä buddhalaista elämänkatsomusta tai omista uskomusjärjestelmistä luopumista.

Retriittipäivät ovat kokonaisuudessaan suomenkielisiä.

Kuka opettaa?

Retriittipäivät opettaa Sampo Koistinen, yksi Nirodhan pääohjaajista.

Sampo on harjoittanut dharmaa vuodesta 2004 ja opettanut meditaatiota vuodesta 2008. Hän on Nirodha ry:n perustajajäsen ja on osallistunut retriittikeskus Gaia Housen opettajaneuvoston Community Dharma Leader -koulutukseen.

Missä retriittipäivät pidetään? Miten sinne pääsee?

Retriittipäivät järjestetään Mahdollisuuksien talossa, Jyväskylässä. Paikan osoite on Kauppakatu 19 C D. Talolla ei voi yöpyä.

Ohjelma alkaa molempina päivinä klo 10 ja loppuu klo 17. Paikalle voi saapua klo 9:30 alkaen.

Mitä varusteita tarvitaan?

Retriittipäivissä voi meditoida lattialla tai tuolilla. Lattialla istumista varten jokaiselle osallistujalle on Nirodhan puolesta varattu alusta (zabuton) ja yksi meditaatiotyyny (zafu). Jos tarvitset esimerkiksi lisätyynyjä, meditaatiopenkin tai viltin, tuothan ne mukanasi. Ota mukaasi myös omat lounaseväät, tai katso etukäteen ravintola jossa käyt lounastauolla (klo 13) syömässä. Halutessasi voit ottaa mukaan myös muistiinpanovälineet opetuspuheisiin. Jos suunnittelet istuvasi lattialla, mukaan on hyvä ottaa rennot, kiristämättömät vaatteet.

Paljonko maksaa? Miten ilmoittaudun?

Yhden retriittipäivän hinta on 15 euroa, jolla pyrimme kattamaan Mahdollisuuksien talon vuokran ja ohjaajan matkakulut.

Ohjaaja ei saa työstään mitään palkkiota, joten retriittipäivien lopuksi on mahdollisuus jättää hänelle lahjoitus. On myös mahdollista lahjoittaa tilisiirrolla Nirodha ry:n tilille FI83 3636 3010 8888 24, viitenumerolla 401710070. Lahjoitusperiaate on perinteessämme erittäin keskeinen. Se on mahdollistanut opetusten leviämisen ja säilymisen yli 2500 vuotta Buddhan elämän jälkeen. Lahjoituksen suuruudelle ei ole mitään suositusta, vaan se on jokaisen osallistujan itse päätettävissä. Lue lisää lahjoitusperiaatteesta.

Retriittipäiviin voi ilmoittautua täyttämällä lomakkeen (lauantain lomake ja sunnuntain lomake) ja suorittamalla maksun. Maksun (15 euroa yhdestä päivästä ja 30 euroa kahdesta) voi tehdä tilille FI83 3636 3010 8888 24 viitenumerolla 301710073. Peruutustapauksissa emme pysty palauttamaan osallistumismaksua.

Jos et pystykään osallistumaan, peruutathan ilmoittautumisesi hyvissä ajoin, jotta voimme antaa paikkasi mahdolliselle jonotuslistalaiselle. Peruutukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen sampo.koistinen@iki.fi.

Lopuksi

Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen sampo.koistinen@iki.fi tai soittaa ohjaajalle (numero alla).

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin
Sampo Koistinen (044 051 3176)