Meditaatioviikonloppu: Hiljaisuus ja avara tietoisuus 6.-7.10.2018 Lappeeranta

Avaran tietoisuuden harjoituksissa huomaamme kuinka mieli voi näyttäytyä meille meditaatiossa kirkkaana, tilavana, järkkymättömänä ja taivaan kaltaisena. Yksinkertaisten ja käytännönläheisten harjoitusten avulla voimme alkaa avautua näille kokemuksille.

Hiljaisuus ja hyväntahtoisuus tukevat meditaatiokokemuksen syvenemistä ja myös haastavampien mielenilmiöiden kohtaamista. Yhdessä avaran tietoisuuden kanssa ne muodostavat tärkeän pohjan meditatiivisen ymmärryksen kehittymiselle ja syvemmälle irtipäästämiselle.

Päivien ohjelmaan kuuluu ohjattuja meditaatioita, opetuspuhe, hiljaista harjoitusta, kävelymeditaatiota ja vapaaehtoisia yksilö- ja ryhmätapaamisia. On mahdollista osallistua vain toiseen tai molempiin päiviin. Päiväretriitit ovat kokonaisuudessaan suomenkielisiä.

Päiväretriiteissä voi meditoida lattialla tai tuolilla. Lattialla istumista varten jokaiselle osallistujalle on Nirodhan puolesta varattu alusta (zabuton) ja yksi meditaatiotyyny (zafu). Jos tarvitset esimerkiksi lisätyynyjä, meditaatiopenkin tai viltin, tuothan ne mukanasi. Nirodha tarjoaa osallistujille teetä ja kahvia, mutta ota mukaasi omat lounaseväät. Halutessasi voit ottaa mukaan myös muistiinpanovälineet opetuspuheisiin.

Jos et pystykään osallistumaan, peruutathan ilmoittautumisesi hyvissä ajoin, jotta voimme antaa paikkasi mahdolliselle jonotuslistalaiselle. Peruutukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen penttila.j@gmail.com.

Kurssiajat: 10:30-17:30 (ovet aukeavat klo 10:00)
Päivämäärät: lauantai 6. ja sunnuntai 7.10.2018
Sijainti: Tirikan päiväkoti, Armilankatu 33 A, Lappeenranta
Ilmoittautumiset: Ilmoittaudu täällä
Kysymykset: penttila.j@gmail.com, 044-0887881
Hinta: Yhden päivän osallistumismaksu on 15€ ja kahden 30€. Sen voi maksaa Nirodhan pankkitilille FI84 4108 0010 3769 97 viitenumerolla 301810067. Osallistumismaksulla katetaan vain kurssin käytännön kulut. Jos maksun suuruus on este osallistumiselle, päiväretriitteihin voi osallistua myös maksutta tai itse valitsemallaan summalla. Peruutustapauksissa emme pysty palauttamaan osallistumismaksua.

Kurssin opettajan palkkio katetaan lahjoituksin. Opettaja ei saa työstään mitään palkkiota lukuunottamatta osallistujien antamia lahjoituksia. Lahjoitusperiaate on perinteessämme erittäin keskeinen. Se on mahdollistanut opetusten leviämisen ja säilymisen yli 2500 vuotta Buddhan elämän jälkeen. Lahjoituksen suuruudelle ei ole mitään suositusta vaan se on jokaisen osallistujan itse päätettävissä.

Ohjaajasta:
Juha Penttilä on harjoittanut meditaatiota vuodesta 2002 lähtien. Hän on viettänyt aikaa retrtiiteillä buddhalaisissa luostareissa ja meditaatiokeskuksissa sekä Aasiassa, että Euroopassa ja asunut yli kaksi vuotta Gaia-House-retriittikeskusessa Englannin maaseudulla. Suomessa hän on ollut mukana perustamassa Nirodha ry:tä ja Vihreä Buddha -dharmaryhmää. Hän on osallistunut retriittikeskus Gaia Housen opettajaneuvoston Community Dharma Leader -koulutukseen ja on opettajakoulutettavana Rob Burbean, Caroline Jonesin ja Martine Batchelorin