Meditatiivinen elämä
Thanissaro Bhikkhu
Usein toivomme, että tuomalla meditaatiohetken arkemme keskelle meditaation vaikutukset lävistävät kaiken muun ilman, että meidän tarvitsee tehdä mitään sen kummempaa. Ei tarvitse kuin sekoittaa hieman meditaatiota elämään ja se muuntaakin jo kaikki muut ainesosat: näin ehkä haluaisimme ajatella, mutta ei se varsinaisesti toimi niin. Meidän täytyy rakentaa elämämme uudelleen, niin että meditaatio voi kyllästää sen, sillä jotkut asiat, jotkut mielentilat eivät ole hedelmällistä maaperää. Ne ovat kuin kiveä. Ne ovat hyvin vastustuskykyisiä meditaation vaikutuksille.
Niinpä jos haluaa meditoida on syytä katsoa miten elää muuta elämäänsä, miten toimii arjessaan. On syytä varmistaa, että luo rakentavan ympäristön, jossa meditaatio voi hyvin ja pystyy kasvamaan. Muuten meditaatio on vain ahdettuna muutamiin halkeamiin siellä täällä kivien välissä eikä se oikein kykene leviämään mihinkään.
Kaanonissa kerrotaan viidestä asiasta jotka uuden munkin on syytä pitää mielessään. Nämä periaatteet eivät ole ainoastaan uusia munkkeja varten, vaan kaikkia jokta haluavat elää meditaation kyllästämää elämää.
Ensimmäinen tekijä on moraali. On syytä varmistaa että pitää kiinni harjoitusohjeista. Munkeille tämä merkitsee patimokkhaa (munkkien 227 sääntöä) maallikkoharjoittajilla tämä merkitsee viittä harjoitusohjetta, tai joissain tapauksissa kahdeksaa. Kun pitää kiinni harjoitusohjeista, tukeutuu varmoihin periaatteisiin elämässään. Buddha kuvasi harjoitusohjeiden ylläpitämistä lahjana, sekä itselle, että niille jotka ovat lähellämme. Niiden avulla turvataan muiden ihmisten elämä, heidän omaisuutensa ja heidän ymmärryksensä totuudesta. Heitä suojellaan omalta juopumukseltamme sekä vastuuttomalta seksuaaliselta käytökseltämme. Ja kun näistä periaatteista tulee harjoitusohjeita, toisin sanoen kun lupaa itselleen pitää ne kaikissa olosuhteissa, Buddhan mukaan ikäänkuin tarjoamme rajoittamatonta suojaa ja turvaa muille olennoille, ja saamme myös itse osamme tuosta suojasta ja turvasta.
Niinpä harjoitusohjeet luovat ilmapiirin jossa on suojaa ja turvaa. Kun on suojattu, on helpompi meditoida. Samaan aikaan harjoitusohjeet luovat antamisen ilmapiirin. Sitä oivaltaa että oman onnellisuutensa vuoksi on annettava. Kun pitää kiinni tästä asenteesta, on helpompi meditoida, sillä aivan liian usein ihmiset tulevat meditaation pariin kysyen ”Mitä minä voin saada tästä?” Mutta jos on tottunut antamiseen ja sen synnyttämiin hyviin seurauksiin on todennäköisempää että saattakin kysyä ”Mitä voin antaa tälle meditaatiolle, mitä sen täytyy saada että hyviä tuloksia syntyy?” Tällä asenteella on helpompaa antaa omasta ajasta ja voimavaroistaan tavoilla jotka eivät muuten ehkä olisi mahdollisia.
Toinen periaate hyvän meditatiivisen ilmapiirin luomiseksi on aistien hillintä. Toisen sanoen sen lisäksi että kiinitämme huomiota siihen mitä mielestä tulee ulos, olemme myös tarkkaavaisia sen suhteen mitä sinne menee sisään, suhteessa niihin asioihin mitä katselemme, kuuntelemme, haistamme, maistamme, kosketamme ja ajattelemme. Pitää olla varovainen, ettei kiinnitä huomiota asioihin jotka johtavat ahneuteen, vihaan ja harhaan. Jos on varomaton katseessa ja kuuntelussaan, on hankalaa olla varovainen ajatustensa kanssa, sillä ajatukset ovat niin paljon hienovaraisempia.
Tämä ei tarkoita että pitää kulkea ympäriinsä silmälaput silmillä ja tulpat korvissa, se tarkoittaa että on taitava siinä miten katsoo ja kuuntelee. Jos tietää että jokin herättää himoa tai vihaa, voi opetella katsomaan tavalla joka estää himon ja vihan. Toisin sanoen, jos jokin tuntuu puoleensavetävältä, voi ajatella sen puolestaantyöntäviä ominaisuuksia. Jos jokin tuntuu puolestaantyöntävältä, voi ajatella mikä siinä on puoleensavetävää. Ajahn Lee sanoo, ole kaksisilmäinen yksisilmäisen sijaan.
Tämän takia resitoimme ruumiinkontemplaation. Siinä ei kehoitetta olemaan katsomatta ruumista, siinä kehoitetaan katsomaan sitä hyvin tarkkaavaisesti. Katsomaan niitä osia jotka eivät ole kauniita, tasapainottaaksemme sitä yksipuolista näkemystä joka keskittyy niihin muutamiin puoleensavetäviin piirteisiin siellä täällä ja joka sulkee kaiken muun pois synnyttääkseen himoa. Ei ruumis synnytä himoa, mieli sitä synnyttää. Mieli alkaa haluta sitä, että se voisi tuntea himoa ja alkaa etsiä jotain kohdetta, se takertuu mihin tahansa yksityiskohtiin joita se voi löytää, silloinkin kun nuo yksityiskohdat ovat kaikenlaisten epämiellyttävien asioiden ympäröimiä.
On siis syytä vahtia sitä mitä mielessä liikkuu. Maallikkoharjoittajille tämä tarkoittaa että on syytä kiinnittää huomiota niihin ystäviin keiden kanssa viettää aikaa, lehtiin joita lukee, TV:n katsomiseen ja musiikkiin. Olkaa tarkkaavaisia siinä kuinka näitä asioita katsotte ja kuuntelette. Pian huomaatte että kyse ei ole itsensä rajoittamisesta vaan siitä, että oppii näkemään asiat tarkemmin, täydellisemmin ja että alkaa nähdä niissä molemmat puolet sen sijaan että keskittyisi vain miellyttävään tai epämielyttävään.
Tämä vaatii jonkin verran yrittämistä. On oltava tarmokkaampi siinä kuinka näkee ja kuulee. Mutta palkinto on, että mieli on paljon paremmassa tilassa meditaatiota varten koska sitä ei ole täytetty kaikenlaisella jätteellä, myrkyillä ja roskaruualla joka vain vahingoittaa ja heikentää sitä. Niinpä, kun istuu meditoimaan, jos on ollut hyvin piittaamaton siitä mitä mielessä liikkuu, on kuin joutuisi siivoamaan vajan kun on hoitanut sitä huolimattomasti vuoden ajan. Sillä on niin paljon roskaa että koko tunti menee sen siivoamiseen ja sitten rauhallista aikaa onkin vain viisi minuuttia. On siis hyvä pitää mieli puhtaan alusta lähtien, kaiken aikaa. Ei pidä päästää roskaa sisään ovista ja ikkunoista. Jos roskaa tulee sisään, anna sen mennä. Ala keräile sitä. Pian huomaa että on näin paikka on paljon mukavampi meditaatiolle ja on mahdollista päästä rauhalliseen meditaatioon paljon nopeammin.
Kolmas periaate hyvää meditaatiivista ilmapiiriä varten on se että rajoittaa puhetta. Kun aluksi menin harjoittamaan Ajaan Fuangin kanssa, hän sanoi että ensimmäinen oppitunti meditaation suhteen on kyky olla tarkkana sen suhteen mitä suustaan päästää. Toisin sanoen, ennenkuin sanoo mitään, voi kysyä itseltään: ”Onko tämä tarpeellista? Onko tämä hyväksi? Onko olemassa jokin hyvä syy sanoa tätä?” Jos on, sitten voi sanoa sen. Jos ei, on syytä olla hiljaa. Hän sanoi myös : ”Jos ei osaa kontrolloida suutaan, ei ole mahdollista kontrolloida mieltään.” Kun tekee siitä tavan että kysyy itseltään näitä kysymyksiä, huomaa että vain hyvin vähäinen määrä keskustelua on tarpeellista.
Jos on töissä ja pitää keskustella muiden kanssa luodakseen hyvää ilmapiiriä työyhteisössä, se lasketaan tarpeelliseksi puheeksi. Mutta usein sosiaalinen puhe menee tästä pidemmälle. Sitä tulee varomattomaksi, suu käy ja seuraa tarpeetonta lörpöttelyä, mikä ei ole ainoastaan energian haaskausta, mutta myös vaarallista. Koneessa on niin paljon rasvaa että siitä on haittaa. Useimmiten kaikkein harmillisimmat asiat tulee sanottua silloin kun puhuu mitä sylki suuhun tuo ilman minkäänlaista varovaisuutta.
Jos tämän periaatteen seuraaminen johtaa siihen että saa hiljaisen kaverin maineen, se ei ole mikään ongelma. Sitä huomaa että kun varoo sanojaan, niille tulee enemmän painoarvoa. Samalla luo parempaa ilmapiiriä omaan mieleensä. Ja toisaalta, jos lörpöttelee kaiken päivää, kuinka mielen lörpöttelyn voi lopettaa kun alkaa meditoida? Mutta jos kehittää tätä varovaisuutta suunsa kanssa, sama tottumus alkaa vaikuttaa meditaatiossa. Kaikki nämä sisäiset suut alkavat vaieta.
Neljäs periaate, munkeille, on käydä luonnossa, poistua yhteiskunnasta, löytää jokin hiljainen paikka missä olla yksin, niin että saa hieman perspektiiviä elämään ja mieleensä, niin että näkee selkeämmin mitä mielessä tapahtuu. Tämäkin periaate pätee maallikkoharjoittajiin, yritä olla yksin mahdollisimman paljon. Se on sinulle hyväksi. Kun ihmisten on vaikea olla yksin, se on osoitus siitä että sisällä on paljon keskeneräisiä asioita.
Tee siis kotiisi tälläinen paikka. Käännä TV pois päältä, valot pois päältä ja ole yksin ilman mitään häiriötekijöitä. Kerro kaikille talossa että tarvitset hieman omaa aikaa tasaisin väliajoin. Kun tekee näin, sitä huomaa että asiat mielen syvyyksistä tulevat pinnalle. Vain silloin kun ne tulevat pinnalle, niille voi tehdä jotain. Kun on yksin ilman ulkoisia ärsykkeitä, on luonnollista että mieli pysyy hengityksessä helpommin. Aluksi saattaa olla paljon ajattelua, mutta sitten siihen kyllästyy ja on mieluummin hiljaa. Samalla sitä pääsee pois kaikkien muiden ajatusten ja mielipiteiden vaikutuspiiristä. Onkin syytä kysyä itseltään mihin todella uskoo, mitkä ovat omat mielipiteet, mikä on tärkeää silloin kun ei ole muiden mielipiteiden vaikutuksen alaisina.
Tämä johtaa viidenteen periaatteeseen, oikean näkemyksen kehittämiseen. Oikea näkemys toimii kahdella tasolla. Ensiksikin on uskoa karman periaatteeseen, siihen että meidän toimillamme todellakin on seuraukset ja että itse todellakin on se joka toimii. Kyseessä ei ole mikään ulkoinen voima, joka toimii lävitsemme, ei tähdet tai jokin jumala tai kohtalon voima. Sinä teet päätökset ja sinä voit tehdä ne taitavasti tai taitamattomasti, tämä riippuu intentiosta. On tärkeää uskoa tähän, sillä se antaa voimaa elämään. Se on voimaannuttava uskomus, mutta siihen sisältyy myös vastuuta. Tämä takia on oltava varovainen toimissaan, ei voi olla huolimaton. Kun on tarkkaavainen toimissaan, on helpompi olla tarkkaavainen meditaation aikana.
Toinen taso oikeassa näkemyksessä, transendentti taso, tarkoittaa että näkee kaiken suhteessa neljään jaloon totuuteen: suhteessa kärsimykseen, suhteessa kärsimyksen syyhyn, sen lakkaamiseen ja polkuun joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen. Kun katsoo omaa kokemustaan sen sijaan että jakaisi sen tavanomaisesti minuun ja siihen joka ei ole minä voikin katsoa ”Missä on kärsimystä? Missä on stressiä? Mikä on sen seuralainen? Teenkö jotain joka johtaa sen syntyyn? Onko mahdollista olla tekemettä niin? Mitä ominaisuuksia pitää kehittää että voi päästää irti takertumisesta ja siitä harhasta joka on kärsimyksen taustalla? Kun päästää irti takertumisesta voiko vain olla tietoinen siitä mitä tapahtuu?” Hyvin usein päästämme irti yhdestä takertumisen kohteesta ja takerrumme johonkin muuhun. ”Onko mahdollista päästää irti takertumisesta ja olla vain tietoinen tuosta tilasta ilman takertumista sekä kasvattaa tuota tilaa? Millainen on mieli joka ei takerru?”
Buddhan mukaan on tärkeää nähdä asiat näin, sillä jos näkee kaiken itsensä kautta kuinka voisi nähdä mitään sellaisena kuin se todella on? Jos pitää kärsimystä omanaan, kuinka voi ymmärtää kärsimystä? Jos näkee kärsimyksen vain kärsimyksenä, ilman että lisää siihen ajatusta minusta tai itsestä voi alkaa nähdä sen toisessa valossa ja oppia päästämään siitä irti. Jos näkee sen itsenä, tai ajattelee että se on itse, siitä on mahdotonta päästää irti. Mutta näkemällä asiat neljän jalon totuuden kautta voi ratkaista kärsimyksen ongelman lopullisesti.
Ala siis tarkastella elämääsi tässä valossa. Sen sijaan että syyttää muita ihmisiä kärsimyksistään, voi katsoa mitä itse tekee kärsimyksen lisäämiseksi ja keskityä sen ratkaisemiseen. Kun kehittää tätä asennetta arjessa, on helppoa soveltaa sitä meditaatioon. Sitä luo ympäristön jossa jalo polku tuntuu aina vain viisaammalta.
Nämä ovat siis ne periaatteet jotka luovat ympäristön meditaatiolle niin munkeille täällä luosarissa kuin maallikoille sen ulkopuolellakin: on tärkeää pitää kiinni harjoitusohjeista, olla tarkkaavainen aistien kanssa, olla tarkkaavainen keskustelujen suhteen, luoda hiljainen rauhallinen paikka itselleen ja kehittää oikeaa näkemystä. Kun seuraa näitä periaatteita, ne luovat rakentavamman ympäristön mielen keskittymisen ja hiljentymisen kehittymiselle ja kasvulle. Samalla ne luovat vastaanottavaisen ympäristön jossa keskittyineisyyden seuraukset voivat kasvaa kaikkiin suuntiin. Näin harjoitus, sen sijaan että se olisi ahtautunut johonkin halkeamaan vaikeassa ja vihamielisessä ympäristössä. voi kasvattaa juuria, kukoistaa ja muuntaa kaiken joka on sen ympärillä.