Sangha – Yhteisön merkitys harjoituksessani

Mikä on sanghan eli yhteisön merkitys harjoituksessa? Opetuspuheissa puhutaan turvautumisesta Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan. Mitä tämä viimeisin oikeastaan tarkoittaa?

Oma meditaatiopolkuni sai alkunsa kuultuani meditaation voimasta kokeneemmalta harjoittajalta. Aloin etsimään organisoitua meditaatiota lähialueilta ja löysinkin Anne Patrikaisen alkeiskurssin. Tunnistin, että sitoudun paremmin, kun aloitan yhdessä porukalla. Miksi näin? Tuntuu, että harjoituksen lisäksi pääsen tutustumaan uuteen maailmaan uusine ihmisineen. Alkeiskurssilla pääsin näkemään kuinka ihmiset iästään ja toimialastaan riippumatta saattavat löytää paikkansa jaettujen ihmisyyden mysteerien ja arjen haasteiden ääreltä. Pääsin myös kurssilla kotitehtävien makuun ja keskustelemaan eri ihmisten kokemuksista, mikä avarsi silmiäni sille miten eri tavalla harjoitteet voivat avautua eri ihmisille sekä miten monia yhtäläisyyksiä sain kuulla usein eri sanoin ja tavoin esiteltynä.

Innostuin meditaatiosta ja halusin muodostaa siitä säännöllisen tavan. Otin mukaan Insight Timer -mobiilisovelluksen jotta voin merkitä meditaationi ylös ja saada kellon soitot mukaan. Muistan miettineeni kuinka tämäkin ilmainen sovellus on oikeastaan niiden ihmisten tekemä, jotka ovat kokeneet meditaation ja samankaltaiset harjoitukset niin tärkeiksi, että ovat halunneet luoda jotain mikä tukee kasvavaa yhteisöä entisestään. Kävin myös useammin Nirodhan viikkoilloissa, missä kuulin meditaatioretriiteistä, joista ihmisillä tuntui olevan puhuttavaa ja missä ihmiset tuntuivat muodostavan yhteyttä toisiinsa, vaikka olisivat viikon keskenään vaan enimmäkseen hiljaa.

Suurin siirros suhteessani meditaatioyhteisöön tapahtui kun siirryin aktiivitoimintaan kurssiapulaisuuden kautta. Pääsin tutustumaan muun muassa opettajiin paremmin ihmisinä ja täten heidänkin polkunsa tuli läheisemmäksi. Samoin pääsin katsomaan konepellin alle ja näkemään miten retriittipäivät, retriitit ja monet muut käytännön asiat tulevat valmiiksi monien aktiivien yhteisvoimalla.

Löysin uusia näkemyksiä ja tilaisuuksia harjoitukseeni onnistumisistamme ja anteliaisuuden eleistämme. Osallistuin usein päiväretriiteille ja kursseille, vaikka minua saatettiin pyytää vain alkuun tarkastamaan, että tekniikka pelaa. Olen myös löytänyt uusia mahdollisuuksia harjoittaa ohjaamalla meditaatioiltoja ja kokoustamalla hallituksessa, jossa olen myös päässyt harjoittamaan tietoisuutaitojani. 

Loppujen lopuksi arvostan myös ajatusta siitä, että kaikki Nirodhan toiminta on rakentunut olemassa olevien yhteisöjen ja yhteistyön päälle. Esimerkiksi, olemme saaneet tukea opettajilta Gaia House:sta ja Insight Meditation Society:sta aina Nirodhan perustamisesta lähtien. Voin muistuttaa myös itseäni kaikista niistä yhteisöistä mitä esimerkiksi buddhalaisuuden ympärillä vuosituhansien aikana on muodostunut. Nämä kaikki ovat mahdollistaneet dharma-opetusten siirtymisen aina sinne meditaatioiltaan asti ja sen illan dharmapuheeseen. Nykyiset yhteisömme ja toimintamme mahdollistavat myös tuleville meditaation harjoittajille harjoituksen löytämisen ja syvenemisen. Emme ole tällä matkalla yksin, vaan voimme tukeutua sanghaan. Minun ei tarvitse tietää kaikkea. Joskus tärkein asia on vaan antaa sanghan tarjota niitä harjoituksen ja elämän avaimia, mitä emme ole edes tajunneet ehkä vielä etsivämme.

– Jaakko Mattila