Mikä on viikonlopun teema?
Päiväretriittien teemana on mielentilat ja tunteet. Jokaisena tietoisuuden hetkenä mielemme on jossain mielentilassa. Olemmeko tietoisia siitä, missä? Mielentilamme osallistuu aina kokemuksemme muovautumiseen. Vastaavasti kokemuksemme muovaa mielentilaamme — ne ovat alituisessa muutoksessa ja kanssakäynnissä.
Mielessämme voi esiintyä jännittyneisyyttä tai rentoutta, ystävällisyyttä tai kylmyyttä, vihaisuutta tai innostuneisuutta, ahdistuneisuutta tai myötätuntoa ja lukemattomia muita mielentiloja. Mielentilamme vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme maailmaa ja millaisia tarinoita mielessämme muodostuu. Nämä tulkinnat ja tarinat ovat usein hyvin vakuuttavia ja saattavat aiheuttaa meille suuriakin määriä tarpeetonta kärsimystä.
Harjoituksemme mielen kanssa alkaa juurtumisesta kehoon. Sieltä käsin voimme kääntää tarkkaavaisuutemme tunteisiin ja mielentiloihin ja alkaa luoda tietoisuutta niistä, edeten niiden taitavaan kohtaamiseen ja käsittelemiseen.
Mitä päiväretriitillä tapahtuu?
Päiväretriitit koostuvat istuma- ja kävelymeditaatiosta, ohjatuista meditaatioista ja opetuspuheesta. Päivien aikana on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta harjoitukseensa ryhmä- ja yksilötapaamisissa ohjaajien kanssa. Päivät vietetään hiljaisuudessa.
On mahdollista osallistua joko molempiin päiviin tai pelkkään lauantaihin. Pelkäksi sunnuntaiksi ei voi osallistua, sillä haluamme luoda sunnuntaina mahdollisimman hyvät puitteet mielen hiljenemiseen ja harjoituksen syvenemiseen ihmisille, jotka osallistuvat molempiin päiviin.
Kenelle päiväretriitti sopii?
Päiväretriitti on oivallinen mahdollisuus syventää ja selkeyttää omaa meditaatioharjoitusta. Mukaan voi tulla vaikkei olisi aiempaa kokemusta päiväretriiteistä. Osallistumista helpottaa, jos on harjoittanut istumameditaatiota jonkin verran. Kokemusta kävelymeditaatiosta ei tarvita.
Päiväretriiteillä käytetyt meditaatioharjoitukset ovat yli 2500 vuotta vanhoja ja pohjautuvat pääosin theravada-buddhalaiseen perinteeseen. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä buddhalaista elämänkatsomusta tai omista uskomusjärjestelmistä luopumista.
Päiväretriitit ovat kokonaisuudessaan suomenkielisiä.
Kuka opettaa?
Päiväretriittejä opettavat Sampo Koistinen ja Anne Patrikainen, kaksi Nirodhan pääohjaajista.
Sampo on harjoittanut dharmaa vuodesta 2004 ja ohjannut Nirodhassa vuodesta 2008. Hän on myös Nirodha ry:n perustajajäsen. Sampo on suorittanut Gaia Housen opettajaneuvoston Community Dharma Leader -koulutuksen ja on opettajakoulutettavana Rob Burbean, Caroline Jonesin ja Martine Batchelorin ohjauksessa.
Anne on harjoittanut vipassana-meditaatiota vuodesta 2004 ja osallistunut lukuisille hiljaisille meditaatioretriiteille Euroopassa, USAssa ja Aasiassa. Hän on myös opiskellut amerikkalaisen Spirit Rock -meditaatiokeskuksen Dedicated Practitioners’ Program ja Advanced Practitioners’ Program -ohjelmissa. Opetuksessaan Anne korostaa selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, arkielämän esimerkkejä sekä lempeyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Aiemmin Anne on työskennellyt data-analyytikkona ja tutkijana, mutta tällä hetkellä hän toimii päivätyössään psykologina. Parhaillaan Anne on mukana Bodhi Collegen meditaatio-opettajakoulutuksessa, jota vetävät mm. Christina Feldman, Stephen Batchelor ja John Peacock.
Missä päiväretriitit pidetään? Miten sinne pääsee?
Päiväretriitit järjestetään kauniissa, rauhallisessa Eerikinkartanossa Kirkkonummella n. 35 kilometriä Helsingin keskustasta. Paikan osoite on Eerikinkartanontie 164, 02880 Veikkola. Kartanolla ei voi yöpyä.
Ohjelman alkamis- ja loppumisajat on sovitettu bussiyhteyksiin Helsingistä. Lauantaina ohjelma alkaa klo 10:15 ja loppuu klo 17:30. Paikalle voi saapua klo 9:30 alkaen. Sunnuntaina ohjelma alkaa klo 9:35 ja loppuu klo 17:20. Paikalle voi saapua klo 9:00 alkaen. Pyydämme osallistujia sitoutumaan koko päivän ohjelmaan, ja varmistamaan, että he pystyvät saapumaan ajoissa ja lähtemään vasta ohjelman päätyttyä.
Helsingin suunnasta julkisilla kulkuneuvoilla tulijoille suosittelemme seuraavia yhteyksiä: lauantaina klo 9:00 Kampin linja-autoasemalta lähtevä bussi 280 Lamminpääntien pysäkille, josta kävely 1,8 km Eerikinkartanolle. Paluumatkalle bussi 280 lähtee Lamminpääntien pysäkiltä klo 18:19. Sunnuntaina klo 8:20 Kampista lähtevä 280, paluu klo 18:19 lähtevällä bussilla.
Järjestämme myös kyytikoordinaation yhteiskuljetuksia varten. Lähetämme ilmoittautuneille tähän liittyvän sähköpostin noin viikko ennen päiväretriittejä.
Mitä varusteita tarvitaan?
Päiväretriitillä voi meditoida lattialla tai tuolilla. Lattialla istumista varten jokaiselle osallistujalle on Nirodhan puolesta varattu alusta (zabuton) ja yksi meditaatiotyyny (zafu). Jos tarvitset esimerkiksi lisätyynyjä, meditaatiopenkin tai viltin, tuothan ne mukanasi. Jos suunnittelet istuvasi lattialla, mukaan on hyvä ottaa rennot, kiristämättömät vaatteet.
Nirodha tarjoaa osallistujille teetä ja pikakahvia, mutta tuothan mukanasi myös omat lounaseväät. Eerikinkartanossa on jääkaappi ja kaksi mikroaaltouunia, joita voi hyödyntää eväiden säilytyksessä ja lämmityksessä.
Halutessasi voit ottaa mukaan myös muistiinpanovälineet opetuspuheita varten.
Paljonko maksaa? Miten ilmoittaudun?
Yhden päivän osallistumismaksu on 15 € ja kahden päivän 25 €. Sen voi maksaa Nirodhan tilille FI84 4108 0010 3769 97 viitenumerolla 301805195. Osallistumismaksulla katetaan Eerikinkartanon vuokra ja muut käytännön kulut. Jos maksun suuruus on este osallistumiselle, retriittipäiviin voi osallistua myös itse valitsemallaan summalla. Peruutustapauksissa emme pysty palauttamaan osallistumismaksua.
Ohjaajien palkkio katetaan kokonaisuudessaan osallistujien lahjoituksilla. Lahjoituksen ohjaajille voi tehdä retriittipäivissä käteisellä tai pankkikortilla. Lahjoituksen ohjaajille voi tehdä myös tilisiirrolla Nirodhan tilille FI84 4108 0010 3769 97 viitenumerolla 520069. Lahjoitusperiaate on perinteessämme erittäin keskeinen. Se on mahdollistanut opetusten leviämisen ja säilymisen yli 2500 vuotta Buddhan elämän jälkeen. Lahjoituksen suuruudelle ei ole mitään suositusta, vaan se on jokaisen osallistujan itse päätettävissä. Lue lisää lahjoitusperiaatteesta.
Päiväretriiteille voi ilmoittautua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja maksamalla osallistumismaksun. Paikkasi varmistuu vasta, kun maksusi näkyy tilillä. Jos osallistut sekä lauantaiksi että sunnuntaiksi, täytä tämä lomake. Jos osallistut pelkäksi lauantaiksi, täytä tämä lomake.
Jos et pystykään osallistumaan, peruutathan ilmoittautumisesi hyvissä ajoin, jotta voimme antaa paikkasi mahdolliselle jonotuslistalaiselle. Peruutukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen ilmo@nirodha.fi.
Lopuksi
Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen ilmo@nirodha.fi tai soittaa jommallekummalle ohjaajalle (numerot alla).
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Ystävällisin terveisin
Sampo Koistinen (044 051 3176)
Anne Patrikainen (040 533 9812)